Koti

D-pojat tiikerisarjan 2. sijalle

D-pojat sijoitusturnaus Kempele 10.12.2011

Sarjan 2. paikalta lähdettiin taistelemaan hyvästä sijoituksesta D-poikien tiikerisarjan syyskierroksen päätösturnaukseen. Ensimmäisenä vastustajana oli NaPa E-pojat. Ottelusta tuli tasainen taistelu, mikä kuitenkin hoidettiin kotiin 2-0 voitolla
(25-23, 25-18). Näin oli varmistettu sijoitus kolmen sakissa, mutta tätä ei valmentaja vielä pojille kertonut Hymy

Toisen ottelun vastustaja oli TäVo2. Tästä pelistä tulikin taas edellisten turnausten tapaan kunnon jännitysnäytelmä. Ensimmäinen erä eteni tasatilanteessa aivan loppuun asti. Hienon taistelun jälkeen Lentiksen pojat nappasivat erän itselleen pistein 25-23. Myös toinen erä oli tasaista vääntöä aina 18 pisteeseen asti. Sitten TäVo sai hyvän syöttöputken ja vei erän 25-18. Kolmas erä oli kovaa taistelua puolin ja toisin. Hienon tsemppauksen ja uhrautuvan puolustuksen avulla otettiin voitto pistein 16-14, eli koko ottelu 2-1. Tässä vaiheessa paljastui pojille, että vähintään sarjan 2 sija on nyt takataskussa Nauru

Kolmas ja päivän viimeinen vastustaja oli PuU, joka lähti turnaukseen sarjan 1. sijalta. Väsy alkoi vähän painaa jäsenissä ja uskokin meinasi välillä mennä Pudasjärven poikia vastaan pelatessa. Ensimmäinen erä oltiin koko ajan hieman altavastaajana. PuU:n hankalat aloitussyötöt ja uhrautuva peli vei erän vieraille 25-16. Toinen erä alkoi huonosti ja äkkiä oltiin jo 13-4 tappiolla. Tästä alkoi kuitenkin jälleen hieno taistelu erän voitosta. Pahojen syöttöjen ja onnistuneiden hyökkäysten avulla kurottiin ero tasoihin ja mentiin ohikin, mutta lopussa PuU korjasi voiton pistein 25-23. Harmittavasti emme päässeet taistelemaan kolmatta erää.

D-poikien tiikerisarjan toinen sija oli kuitenkin hieno suoritus. Poikia jäi ainoastaan harmittamaan, kun eivät saaneet mitaleja kaulaansa roikkumaan. Varsinkin 2 viimeisessä turnauksessa taisteltiin joka ottelussa aina pallot loppuun asti ja kurottiin isotkin etumatkat kiinni. Entiset pelaajat näyttivät hienoja otteita kentällä ja ottivat tiukoissa paikoissa vastuuta harteilleen. Tällä kaudella mukaan tulleet pojat ovat päässeet hienosti peliin mukaan ja kehittyneet valtavasti kauden aikana.

Tästä on hyvä jatkaa kohti kevätkauden pelejä. Kiitokset vielä Anttolan Markolle, joka oli jälleen kuskina Kempeleessä. Rauhallista joulua D-pojille perheineen ja koko Lentisväelle.

-Anu-

 

Lentiskalenteri

toukokuu 2012
M T K T P L S
30 1 2 3 4 5 6
7 8 9 10 11 12 13
14 15 16 17 18 19 20
21 22 23 24 25 26 27
28 29 30 31 1 2 3

Power Cup 2012


Olemme myös Facebookissa