Kausi 1990-1991

Jouni Parkkali oli jäänyt lähtemättömästi mieleen. Suuri Urheilija on myös taitelija! Jounin tulo näkyi seuran toiminnassa kaikin tavoin – kuten olimme ajatelleetkin! Jouni teki seuran lentopallovalmennuksen ja pelaamisen lisäksi liikunnanopettajan työtä ammattioppilaitoksessa. Seuran kannalta oli tärkeää, että hänelle löytyi työtä, koska muutoin asia olisi ollut seuralle taloudellisesti mahdoton toteuttaa. Jounia hyödynnettiin kaikin tavoin – pelattiinhan Putaan Hallilla mm. harrastelijalentopalloilijoiden ”Arvotut pelipaikat” –turnaus. Kilpaa oli siitä ketkä arvonnassa pääsevät pelaamaan Jounin joukkueessa! Jounin joukkue ei tainnut kuitenkaan voittaa tuota turnausta, mutta harrastajia oli paljon!

Pelaajaneuvottelujen vaikeus on jostakin syystä jäänyt puheenjohtajan mieleen. Kävimme mm. Urkin kanssa Haukiputaalla Kuusiniemen perheen kotona ja yritimme päästä sopimukseen kaksostyttöjen Lentikseen siirtymisestä. Sari Kuusiniemi tulikin ja pelasi yhden kauden!

Lapin Kulta oli seuran tukijana alusta alkaen. Tänä kautena Lapin Kullan Pajavintillä pidettiin ensimmäinen Lentis-ilta, jonka tuoton seura sai lyhentämättömänä itselleen. Tehtaan korkein johto oli puolisoineen paikalla, joten tunsimme, että lentopallo on todellakin arvossaan! Sakari Kuosmanen, Jouni Parkkalin ystävä, esiintyi illan aikana. Sakari esiintyi myöskin Tornion Kaupunginhotellissa järjestetyssä Lentis-illassa . Toiminta oli varsin monipuolista!

Kauden lopuksi Jouni Parkkali teki valmentaja sopimuksen Poliisien Palloseuran kanssa. Lentiksellä oli edessään jälleen kerran valmentajan etsiminen sekä naisten että miesten edustusjoukkueille. Samoin piti varmistaa valmentajat kaikille muille joukkueille. Juniori joukkueet ja heidän kanssaan arvokasta työtä tekvät valmentajat jäävät puheenjohtajallekin usein liian vähälle huomiolle. Tämän kauden päätteeksi Lentiksen A-pojat nousivat Lapualla SM-sarjaan, mikä oli osoitus juniorityömme onnistumisesta.