Kausi 1995-1996
Uusi toimikausi 95-96 alkoi pelaajavaihdosten myötä. Teemu Mäkikyrön siirtyminen Napapiirin Pallokettuihin ja Terje Palun siirto Woman Volleyn riveihin olivat joukkueillemme kovia menetyksiä. Siirtojen jälkeen seurasi vahvistusten hankinta. Kultavaskooliturnauksessa katsastettiin miesten joukkueen vahvistukseksi pietarilaista Vitali Sidorovia ja naisjoukkueelle Tatjana Sergeenavaa. Pelaajasopimukset jäivät tekemättä riittävien näyttöjen puuttuessa. Naisjoukkue päättikin syksyllä uuden valmentajansa Reijo Huhtaniskan johdolla selvitä omillaan. Miesten joukkueen Juha Lantto sai joukkueensa kokoon juuri ennen sarja-avausta, kun joukkueeseen liittyivät Napapiirin Palloketuista Marko Vähäkuopus ja Pietarista pitkänhuikea keskitorjuja Vitaly Eremin. Sarjakauden aikana joukkue koki vastoinkäymisiä Petri Sainion loukkaantuessa. Hänen pelit olivat seurassamme pelattu. Joukkueen hitsautuminen ei onnistunut täydellisesti, joten SM-liigapaikka jäi vain haaveeksi. Naiset olivat kauteensa tyytyväisiä ottaen huomioon tilanteen sarjaan lähdettäessä.
Nuorisopuolella joukkuemäärä laski yhdeksään, mutta vastaavasti kilpailullinen menestys kohosi edellisestä kaudesta. Parhaiten menestyivät Alpo Leppänoron valmentamat B-pojat, jotka olivat myös nostamassa miesten 2-joukkuetta 3-sarjaan. Tyttöjen puolella menestystä niittivät Mika Alangon A-tytöt sekä Vikin D-tytöt. Useat nuoret saivat myös kutsun ikäluokkien alueleireille. PPO:ssa opiskelevien lentopallolinjalaisten viikoittainen valmennus alkoi tuoda tulosta.
Seuran talkoilevat ”lilaliivit ”riehuivat jälleen entiseen malliin. Green Linen juhannusfestit, telttatanssit, beach volley –pelit PPO:n rannassa, Hurriganes-yhtyeen Seskaröön konsertti, joulumessut, puulaaki, junioreiden Pullingin lasketteluretki, vuoden lopulla pelattu ensimmäinen Rajaturnaus suurimpia mainitakseni. Muutama lentisläinen edusti seuraamme Tallinnaan suuntautuneella lentopallon 100-vuotisjuhlaristeilyllä.
Seuran tukijoiden määrä ja kaupungin avustukset pysyivät edellisen vuoden tasolla. Huomattavin menetys oli Putaan hallin viikonloppuvalvonnan päättyminen. Uutuutena tuli nuorisopuolelle junioreiden lunastettavaksi lisenssipaketti. Power Cup 94 rahastosta tuettiin vielä B-pokien Porin Power Cup-matkaa. Tilinpäätös jäi tappiolliseksi.
Haukiputaalla pelattuihin kalottiotteluihin valittiin runsaasti Tornion Lentiksen pelaajia edustamaan Pohjois-Suomea. Pohjois-Suomen aluejaosto valitsi seurastamme kauden valmentajaksi Juha Lanton, naispelaajaksi Anu Puhakan, koululentis-henkilöksi Jaakko Juneksen ja alueen lentopallotoiminnan kehittäminen vaikutti myös siihen, että kevään liittovaltuustossa tulin valituksi valtuuston varapuheenjohtajaksi. Kauden päättäjäisissä seuraväellä oli aiheita juhlintaan kerrakseen